Hornan tila – Hornan vapaa possu ja muna
Ensin tuli vapaat ja onnelliset possut..
Kasvatamme vapaita ja onnellisia possuja sekä kanoja perinteisellä maatilallamme Huittisten Vampulassa Loimijoen kulttuurimaisemassa. Tilalla on viljelty maata ja kasvatettu tuotantoeläimiä jo satoja vuosia. Aiemmilla vuosikymmenillä sikatilalla keskityttiin vahvasti sikojen tehokkaaseen kasvattamiseen.
Vuonna 2015 teimme päätöksen, että haluamme kasvattaa eettisesti kestävämpää sianlihaa tiedostaville kuluttajille. Annamme possuillemme tilaa ja vapautta elää heille lajityypillisesti. Possuilla on aina pehkua, hiekkaa ja mutakylpypaikkoja. Possujemme vapaata elämää voit seurata Facebook – sivuillamme. Ruokimme possut soijattomalla, GMO-vapaalla ja kalajauhottomalla rehulla sekä paikallisella ohralla.
Ensimmäiset vuodet uudella toimialalla possut teurastettiin ja leikattiin pienissä yhteistyökumppanien laitoksissa. Silloin leikattu ja pakattu tuore sianliha toimitettiin meille suoraan kuluttajille myytäväksi. Suurin osa lihasta myytiin kuluttajille REKO-lähiruokaverkoston kautta, myyntialueemme olivat pääkaupunkiseutu, Turun, Tampereen ja Satakunnan alueet. Varsinkin vapaan possun joulukinkut ovat aina olleet todella suosittuja, kinkut myydään vuosittain loppuun.
Vapaan ja onnellisen possun lihaa aina jouluksi!
Tällä hetkellä possuja kasvatetaan pieni määrä joulusesonkiin. Possut teurastetaan ja leikataan paikallisten yrittäjien toimesta ennen joulua ja marras-/joulukuussa myydään lihat joulupöytiin REKO-lähiruokarenkaiden kautta (pääasiassa Tampereen seudulle, Turkuun, Poriin, Hämeenlinnan seudulle ja Uudellemaalle). Kinkun jouluksi voit varata verkkosivuillamme sijaitsevasta verkkokaupasta (Täältä voit varata eettisen joulukinkun)
Keväällä 2017 otimme myös vapaita kanoja!
Possuista ja niiden lihan menekistä innostuneena, otimme tilalle myös munintakanoja tuottamaan eettisempia kananmunia tiedostaville asiakkaillemme. Meidän vapailla kanoilla on tilaa melkein 3-kertaa enemmän verrattuna ns. normaaliin vapaan kanan tuotantoon. Kanamme ruokitaan soijattomalla, GMO-vapaalla ja kalajauhottomalla rehulla sekä paikallisella viljalla.
Vapaan ja onnellisen kanan munia myydään Reko-lähiruokaringeissä ympäri Etelä-Suomen.
Lehtijuttuja Hornan vapaasta possusta
Tomi Horna vaihtoi suursikalan vapaisiin possuihin ja kanoihin Satakunnan kansa, vain tilaajille
Hornan vapaat possut Maatilan Pellervossa
Hornan tila muutti tuotantosuuntaa, siat kasvavat vapaina Maaseudun Tulevaisuudessa
Sikafarmari Horna Aamulehdessä
Vapaata siankasvatusta ja porsitusta Satakunnan kansassa
Joulupöytään vapaan possun joulukinkku Hornan tilalta, Länsi-Suomi
